Kinkku on uunissa ja siitä tulikin mieleeni eräs tapaus vuosien takaa. Kun olin nuori, meillä oli pari koiraa kotona. Toinen, hauskannäköinen vaaleaturkkinen pystykorva, jonka kuono ja korvat olivat tummat ja sillä oli tummat viirut silmien kohdalla, oli varsinainen Houdini ja karkasi kun vähänkin sai siihen mahdollisuuden. Ei se koskaan antanut ottaa itseään kiinni, vaan lähti viivana kohti vapautta. Luonteeltaan se oli tosi kiltti, ei tehnyt kenellekään mitään pahaa ja sen paras kaverikin oli kissa. Se kierteli karkumatkoillaan pitkin kyliä ja jolkotteli kotiin väsyneenä, mutta onnellisena. Jouluaaton aattona se sitten taas vaihteeksi karkasi ja oli omilla teillään seuraavaan aamuun asti. Se tuli takaisin vatsa pinkeänä, eikä sillä ollut nälkä pitkään aikaan, joka oli kummallista, sillä karkumatkojen aikana usein ehti nälkä tulemaan. Ihmettelimme, mutta eipä osannut viirunaama kertoa, mitä oli puuhastellut.

Joulun jälkeen eräs naapuri kertoi, että oli paistanut kinkkua jouluksi ja oli laittanut valmiin kinkun kuistille jäähtymään. Sieltä se oli sitten mystisesti kadonnut. Siinäpä taisi selvitä karkulaisen puuhastelut ja syy siihen, miksi ruoka ei maittanut. Ei kai se enää kinkkuherkuttelun jälkeen jaksanut mitään syödä. ;)

Samaisesta koirasta kerrottiin, että joskus kun se oli jolkotellut itsensä väsyksiin, se meni paikallisen poliisilaitoksen ovelle makailemaan. Sieltä se sai kyydin kotiin, kun omat jalat eivät enää jaksaneet.. ;)