Raha. Raharaharaharaharaharaha.. Mies ei pidä näistä minun vapaapäivistäni ja ilmaisee sen selkeästi. En minäkään niistä pidä, mutta ei se ole minun syyni, että nyt on näin. Tällä viikolla on kaksi ylimääräistä palkatonta vapaata, joka tietenkin näkyy ja tuntuu tilipussissa. Ei naurata, mutta miehen mielestä asiaan syyllinen (=minä) on velvollinen korjaamaan tilanteen jotenkin. "Sä et enää tee töitä, etkä kotonakaan tee mitään. Kyllähän niitä työpaikkoja on S-kaupan ja K-kaupan kassoilla, mikset mene sinne. Siellähän ne muutkin tekevät töitä." Olin aivan äimän käkenä. Siis että häh?! En tee töitä? Teenhän, koko kesän! Ei se ole minun syyni, että pomo päätti yhtäkkiä, että laittaa minulle vähemmän tunteja, kuin oli alunperin tarkoitus. Ja miten niin en tee kotonakaan mitään?? Mies on itse ollut taas kerran koko viikonlopun (pe-iltapäivästä su-iltaan) reissussa, eikä ole tehnyt itse kotona mitään. Olen ollut töissä perjantaina ja lauantaina ja siivonnut ja pyykännyt viikonloppuna. Maanantaina olin aamupäivän palaverissa ja illalla kävimme yhdessä eräässä tapaamisessa, jonka jälkeen huolsin motskariani koko illan sillä välin, kun hän itse oli eräässä kokouksessa. Eilen, tiistaina, minulla oli tosi huono olo ja pidin lepopäivän (fyysisesti) ja surffasin netissä etsien uusia työpaikkoja ja tehden muuta tärkeää (mm. opinnäytetyön valmistelua, mutta sehän ei ole kuulema niin tärkeää), mielestäni jopa ansaitsinkin yhden lepopäivän. Vaan eipä mitään, kun mies tuli töistä, naamasta näki heti että nyt ottaa päähän kun ei ollut ruoka valmiina odottamassa. En ollut jaksanut tehdä. Siitä sitten lähti se marmatus ja rutkutus. Suututtaa, ärsyttää, harmittaa, kiukuttaa, loukkaa, ahdistaa, väsyttää, masentaa.. Tiedän, että rahat ovat vähissä ja tiedän, että tilanne on aika paha, mutta pitääkö silti asennoitua noin ja sanoa asiat niin halveksivalla ja alentavalla sävyllä ja riitaa haastaen.. On meillä ollut aikaisemminkin tiukkoja tilanteita taloudellisesti ja olen aina yrittänyt suhtautua asiaan optimistisesti ja kannustaen, "kyllä tämä tästä", "mietitään yhdessä mitä voidaan tehdä". Nyt vastuu tilanteesta on työnnetty minun harteilleni ja minun pitäisi ratkaista asia yksin, "..kun sinähän sinne opiskelemaan halusit lähteä, etkä enää edes tee töitä.. millä sä kuvittelet, että me eletään". Mä vaan halusin vihdoin päästä toteuttamaan itseäni, kun niin monta vuotta olin rakentamassa miehen unelmaa, olin tukena ja apuna siinä. Opiskelu on kallista, tiedän.. mutta halpottaisi jos asennoituminen olisi vähän toisenlaista.

Vai onko tämä oikeastikin vain ja ainoastaan minun itsekkyyttäni ja oma syyni..? Pitäisikö lopettaa koulu ja mennä töihin..? Minne? Mihin tänä aikana pääsee..? Mutta ei haluaisi tässä vaiheessa jättää kouluakaan, kun on jo täpärästi voiton puolella.. Mutta kun rahatkaan eivät tahdo riittää. Ei jaksa. Ei jaksa etenkään siksi, kun ei saa tukea. Kaikki kouluun ja opiskeluun liittyvät asiat saavat aikaan kiukkuisen ja vähättelevän reaktion miehessä. Sanoin jostain rästiraportista, jonka olin saanut kirjoitettua vihdoin valmiiksi ja palautettua, niin vastaus tuli nyrpeään ja vihaiseen sävyyn: "Eikös niiden koulujuttujen pitänyt jo olla ohi tältä vuodelta?!"  Auttaisiko se jaksamaan henkisesti paremmin, jos olisi yksin? Parisuhdekriisiä pukkaa ihan jatkuvalla syötöllä.. välillä tuntuu ihan siltä, että toinen hakee riitaa ihan väkisin ja tahallaan. Minä en jaksa tapella, joten monesti asiat jäävät hautumaan pinnan alle ja ilmapiiri on kireä pitkän aikaa. Pitää varmaan vaan ottaa härkää sarvista ja hoitaa kiistat alta pois kunnolla. Meni sitten syteen tai saveen. Mutta ei minulla silti ole valmista ja vedenpitävää vastausta siihen kysymykseen, joka tulee vastaan useimmiten. Siihen, että millä minä olen ajatellut meidän tulevan toimeen, kun opiskelen. Kun ei mies halua omista menoistaan tinkiä, ainakaan kovin paljoa.. minä taas olen tinkinyt omistani tosi paljon. Se moottoripyörän myyminenkin on ollut mielessä. Toisaalta se on henkireikänä tässä kaikessa, mutta onhan se kuluerä, vaikkakin on onneksi maksettu kokonaan, mutta vakuutukset ja bensat tietty maksavat.. ja on siinä rahaa kiinni. Vaikka eipä tuon miehenkään ajatusmaailmasta oikein tolkkua ota. Ensin se on motkottamassa, että miksen myy pyörää pois, kun ei ole rahaa ja sitten kun laitoin sen myyntiin, niin valittaa että et sä toista tuollaista saa hankittua. Teki niin tai näin, aina se on väärin päin ja moitteet tulee. Ahdistaa ja ihmetyttää.

Jooooh.. olipahan purkaus. Taidanpa tästä lähteä tutkimaan työpaikkailmoituksia ja kirjoittamaan hakemuksia..