Kesä on mennyt töitä tehdessä. Ja stressatessa syksyä. Töissä on kivaa, työkaverit huippuja ja kaikki kaikin puolin hyvin sen puolesta. Työsopimus kestää heinäkuun loppuun saakka, mutta oli alustavasti vähän puhetta että voisin olla elokuunkin siellä. Se tietäisi tervetullutta lisäystä tulo- ja menoarvioon. Elokuun työharjoittelupaikka on varma, olen saanut palkattoman paikan sieltä, mistä aikaisemminkin jo kirjoitin. Mitään virallista sopimusta en ole tehnyt, joka on sinänsä hyvä juttu, sillä mieli tekisi olla se kuu töissä. Ja oikeastaan on myös pakko. Nyt vaan pitäisi jotenkin rakentavan diplomaattisesti peruuttaa menoni sinne.. varmaan syytä tehdä se melko pian niin ei jää viime tippaan ylläriksi. Kuulin myös alustavasti eräästä syksyn kestävästä työharjoittelusta, josta maksetaan harjoittelijan palkkaa. Paljonko se on, sitä en tiedä. Jos se olisi edes kohtuullista, niin saattaisin pärjätä sillä.. Se olisi ihanne, sillä siitä saisin työharjoittelupisteitä ja rahaa samalla iskulla. Syyslukukauden opiskelut sitten taas ovatkin ihan toinen juttu, sillä niitä pitäisi vähän mahduttaa aikatauluun mukaan. Ja se kuukauden harjoittelu pohjoisessa.. Tällä hetkellä on tosi paljon avoimia kysymyksiä, eikä juurikaan vastauksia. Siinä mielessä tilanne ei ole muuttunut mihinkään.

Soitin ja mailasin jo tutor-opettajallekin. Hänen kanssaan pitää käydä läpi erilaisia vaihtoehtoja. Aikataulun pidentämistä, erilaisia suorittamistapoja ja muuta sen sellaista.. Läpi toki haluan tämän, kun olen aloittanutkin ja sinänsä ihan kivasti saanut opintopisteitäkin kasaan: 49. Olisi sääli heittää vuosi hukkaan. Toisaalta houkuttaa ajatus helpommasta elämästä. Nyt ei tarvitsisi tehdä muuta kuin hankkia työpaikka, josta saa kohtuullista palkkaa ja siinä se. Ei enää huolta tulevasta. Kylläpä olisi helppoa. Jäisi aikaa parisuhteelle, koiralle, ystäville, kotiaskareille, harrastuksille, kaikelle.. ja olisi rahaa. Ja lomaa. Huh huh.. Toisaalta taas.. jollen tee tätä nyt, niin en varmaan sitten enää myöhemmässäkään vaiheessa.

Viikonloppuna suuntaan työporukan kanssa risteilylle. Ihana virkistäytyminen hyvin edullisesti, itse risteilyn omakustannehinnaksi tuli vain 3 euroa!