Meillä koulussa on yhtenä osiona yrittäjyysopintoja. Minulla on omaa yrittäjätaustaa, joten olisin voinut hakea hyväksilukua näistä jo suoraan, mutta päätin kuitenkin käydä parilla tunnilla kuulostelemassa, josko olisi ollut mahdollista saada jotain uutta ja ihmeellistä oppia. Opettaja vaikutti vähän jännältä, ihan mukavalta sinänsä, mutta hän ei tainnut pitää opiskelijoita suuressa arvossa. Sen vaikutelman sai mm. siinä vaiheessa, kun hän jutteli vierailevan luennoitsijan kanssa 15 minuutin välitunnin aikana puoli tuntia. Kaikki vain odottivat, koska tunti jatkuu ja opettaja vain juttelee ja juttelee.. Minäkään en keskeyttänyt mukavaa(?) juttuhetkeä, kun halusin nähdä, miten tässä käy. 

"Yrittäjyys on elämänasenne." Joo, sen tiesinkin jo, mutta minun mielestäni tällaisessa aineessa opettajalta menee uskottavuus, mikäli hän ei itse ole toiminut yrittäjänä päivääkään. Tämä ei ollut. Katselin jossakin vaiheessa kurssin kuvauksesta (jota ei ollut missään helposti löydettävissä ennen kurssia), mitä tässä kurssissa oli ollut taka-ajatuksena ja päälimmäisenä oli ajatus rohkaista oppilaita ajattelemaan yrittäjyyttä yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona työllistymiskuvioita harkittaessa. Jaahas, no tämän vaiheen minä olen jo ohittanut, joten hain hyväksilukua kurssista. Vastausta ei ole vielä kuulunut, vaikka annoin paperit opettajalle käteen henkilökohtaisesti. Muilta opiskelijoilta olen kuullut, että tämä kyseinen opettaja on suhtautunut opiskelijoihin ylimielisesti ja pilkaten. Se jos mikä varmasti kannustaa yrittäjyyteen.. hah!

Kirjoituksessani päälimmäisenä kantavana ajatuksena oli pohtia opettajien pätevyyttä ja opetuksen laadukkuutta. Jos opettajana on ihminen, jolla ei ole käytännön kokemusta opetettavasta asiasta, onko opetuksen laatu hyvä? Käytännössähän tämä tilanne on käsillä varmasti joka ikisessä oppilaitoksessa ympäri maailmaa. Jos tähän tilanteeseen vielä lisätään hyppysellinen opettajan ylimielisyyttä ja lusikallinen terävää piikittelyä, niin soppa on valmis. Tuloksena oppiaine, josta viimeistään loppumetreillä kukaan ei pidä. Järkevää? Ei.

Yrittäjyys on sinänsä oma taiteenlajinsa. Siinä on kiinni 24h/vrk ja alasta riippuen työ voi olla jokseenkin mitä tahansa. On oma haasteensa olla jollakin alalla hyvä työntekijä, mutta kun siihen lisätään päälle yrittäjyyden haasteet, ollaan jo aika syvillä vesillä. Tähän ei rohkaista piikittelemällä ja haukkumalla opiskelijoiden hyvää yritystä, näin vain tapetaan ehkä se orastavakin mielenkiinto ja uskallus.

Olisi hyvä laittaa opettajat säännöllisin väliajoin töihin opettamalleen alalle, jotta alan viimeisin tietotaito tulisi opetetuksi uusille alalle pyrkijöille. En usko, että ihan joka paikassa päästään pitkälle niillä opeilla, joita on opetettu samalla tavalla, jokseenkin samoilla sanoilla vuosia, vuosikymmeniä.. Uusiutuminen on kova sana!