Sain imuroitua koko asunnon, järjestelin vähän työhuonettani ja mies vaihtoi sinne uuden verhon ikkunaan. Edellisten asukkaiden jäljiltä siinä oli vielä kulunut ja vähän rikkinäinen paperinen vaaleanpunainen "säle"kaihdin. Nyt siinä on valkoinen pimennysrullaverho. Kesällä nukuin muutaman yön täällä työhuoneen sohvalla ja manailin kun oli niin valoisaa, etten saanut nukuttua. Nyt se korjaantui. :)

En ole saanut tehtyä oikein mitään koulujuttuja. Aikataulut menevät ihan mönkään koko ajan ja mies tuntuu olevan harmissaan aina kun teen mitään opiskeluun liittyvää. Alkaa kommentoimaan kaikista tekemättömistä kotiaskareista.. joita voisi hyvin muuten tehdä itsekin.. Vähän masentaa. Yritän nyt kuitenkin tsempata vielä enemmän kotijuttujen kanssa ja ehtiä tekemään niitä paremmin, jotta saisin "opiskelurauhan". Jollei se ala tepsiä, pitää koulupäiviä venyttää pidemmiksi - jään kouluun tekemään hommia, niin saan miettiä niitä rauhassa. Minulla on tässä jaksossa pari aika lyhyttä päivää, jotka voisin hyödyntää tällä tavalla. Kotona ei tarvitse sitten ärsyttää miestä tarpeettoman paljon. Vähän ikävältä tämä asennoituminen kyllä tuntuu.

Minulla on sellainen tunne, että miehellä on jotain muuta murhetta mielessä, muttei sano sitä. Se ilmenee sitten yhtäkkisinä kiukustumisina, tai kommentoimisina, nalkuttamisena.. Tilanne on aika väsyttävä. Ehkä rahatilanne huolestuttaa? Kenties se, että käytän paljon aikaa opiskelujuttuihin? En voi oikein edes puhua mistään koulujutuista kotona, kun miehen naama muuttuu heti kummalliseksi, eikä oikein halua edes kuulla mitään.. tai sitten tosiaan piikittelee jostakin ehkä jopa ihan muusta.. Olisi ihanaa, jos voisi jakaa omia ilon tai surun aiheita toisen kanssa.. mutta nyt en ihan uskalla tehdä sitä. En halua riitaa.