Minullahan siis on oma moottoripyörä. Se on loistava harrastus ja sen kanssa on ihana kurvailla pitkin maanteitä. Sen avulla saan ajatukset kasaan ja itseni koottua, pääsen irti arjesta. Pyöräni on kaunis ja komea, kumeaääninen ja kääntää katseita. Aivan ihana. Mutta myös kallis. Vaikkakin olen sen jo maksanut kokonaan, eivätkä sen vakuutusmaksutkaan kovin kalliit ole, siinä on paljon rahaa kiinni. Ja rahaa tarvitsen nyt.. Enkä ole ehtinyt parina viime kesänä edes ajamaan sillä kovin paljoa. Ja ajovarusteeni kaipaavat päivittämistä, siinä olisi keväällä plusmiinus tonnin napsaus tiedossa..

Minulla on ollut myynti-ilmoitus siitä parissa paikassa, mutta kukaan ei ole ottanut yhteyttä. No jos ei lasketa yhtä kysymystä, jossa vain tiedusteltiin, olenko jo myynyt sen, "toivottavasti et sillä olisi hienoa nähdä sinut sen päällä ensi kesänäkin.." Näin siis tähän saakka. Tänään sain ihan vakavasti otettavan oloisen kyselyn, johon pitäisi vastata jotakin. Kieriskelen tuskissani. En halua myydä sitä. En en en. Mutta kuten tuosta edellisestä kirjoituksestanikin on pääteltävissä, tarvitsen rahaa. Voi itku. Mies lohduttelee, että voinhan ostaa sitten uuden, kun valmistun ja saan töitä ja rahaa. No voisin kyllä, mutta tuota mallia ei enää tehdä. Ja minä pidän siitä. Ei tuommoista noin vain enää sitten löydä.

Mutta elämä on valintoja. Nyt on valinnan paikka..