Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Reppu, Ressu, Winha-Wille.. merkillisiä termejä, jotka piti tietää ja ymmärtää. HOPS (henkilökohtainen opintosuunnitelma) oli laadittava, kursseille ilmoittauduttava, kurssikirjoja hankittava, kansioita, vihkoja, laskukone piti etsiä.. Tehtäviä, ryhmätehtäviä, esityksiä, läksyjä, lukemista, tenttejä, pitkiä päiviä, uusia aineita.. ruotsia! Siinä olin aivan pihalla.. taso kuitenkin oli se, mikä suoraan lukion jälkeen jatkui, no vähän kertausta kuitenkin, mutta kun lukioajoista oli semmoiset 14 vuotta ja kieltä en todellakaan ollut tarvinnut, niin ei oikein ollut muistissa. Huh huh, ja kaiken tämän lisäksi osa-aikatöitä niin paljon kuin vain jaksoin ja ehdin.. eivätkä rahat sittenkään oikein tahtoneet riittää. Opintotukea sain perusosan verran ( asumislisää en, kun ei ollut vuorkakämppä) ja siihen päälle vielä opintolaina.

Syksy oli aika rankka. Muutos edelliseen elämään oli huomattava, eikä vapaa-ajan ongelmia ollut. Eikä rahaa. Puolison kanssa käytiin tahtojen taistoa useampaan kertaan, kun yritin puolustella opiskeluani. Kun kerroin, miten rankkaa opiskelu oli ja miten väsytti, hän ei juurikaan antanut tukeaan, totesi vaan että sinnehän sinä itse halusit. Ja niin halusinkin. Olisi vaan ihan kiva, jos kokisi saavansa tukea ja ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Vaikkakin itseaiheutetussa.. Mutta kyllä tämä (toivottavasti) loppujen lopuksi kannattaa ja valmistuttuani (?!) saan mielenkiintoisia töitä. No, se nähdään sitten.