Telkkarista tuli jonakin myöhäisiltana dokumentti brasilialaisista(?) naisvangeista. Vankilassa järjestettiin kauneuskilpailut, vankilan johtajan mielestä se luo hyvää ilmapiiriä naisvankien keskuuteen. Dokumentissa kuvattiin missikisoihin valmistautumisesta ja siinä sivussa vähän käytiin läpi joidenkin naisten elämää muutenkin. Vankilassa järjestetyt missikisat olivat jo pitkä perinne ja jo ulos päässyt ex voittajakin tuli käymään kisoissa, katsomassa tuttuja ja kannustamassa vankeja. Naiset olivat saaneet lahjoituksina kauniita iltapukuja käyttöönsä, he olivat ikionnellisia niistä, vaikka vähän meinasi tulla kinaa siitä, kuka saa minkälaisen puvun. Kilpailun lähestyessä tunnelma kiristyi ja likaista peliä harjoitettiin toisten selkien takana voittopisteiden varmistamiseksi. Itse kilpailupäivänä oli täysi kuhina ja hyörinä päällä, laitettiin kampauksia, meikattiin, pukeuduttiin kauniisiin asuihin.. jännitettiin, toivottiin voittoa, oltiin omista mahdollisuuksista varmoja, oltiin ylpeitä omasta olemuksesta.

Siinä katsellessa tuli mietittyä elämän realiteetteja. Nämä naiset eivät olleet saaneet elämälleen yhtä hyviä lähtökohtia, kuin minä täällä pohjoisessa. Köyhyys, yhteiskunnan toimimattomuus, rikollisuus, kouluttamattomuus.. naisten tarinoista tuli ilmi elämän epäoikeudenmukaisuus. Jotenkin se kaikki iski viimeistään siinä vaiheessa silmilleni, kun eräs naisvanki sanoi tuntevansa olonsa, kuin New Yorkin prinsessaksi. Toimittajan kysyessä, miksi juuri New Yorkin, vanki vastasi kuin itsestäänselvyytenä, että eivätkös kaikki prinsessat tule New Yorkista, Diana ja muut..