Vuosi sitten en vielä olisi arvannut, että olen koulunpenkillä nyt. Olin lopettanut työt eräässä yrityksessä ja pidin omaa lomaa, matkustelin ja nautin vapaa-ajasta. Keväällä iski joku kumma hulluuskohtaus ja aloin selailemaan erilaisten oppilaitosten sivuja. Tutkailin ja pähkäilin, mikä ala olisi mielenkiintoinen ja minkälaista työtä voisin kuvitella tekeväni. Tässä hämärässä mielentilassa hain netin kautta ammattikorkeakouluun opiskelemaan matkailua. Valintakoepäivä tuli ja aivan täysin valmistautumatta painelin "katsomaan, minkälaiset kokeet täällä oikein on..". Vastailin kaikenlaista ja kävin haastattelussa. 

Keväällä menin töihin ja odottelin koetuloksia. Kesällä tuli kirje, jossa kiitettiin osallistumisesta mutta valitettavasti minua ei valittu. Olin kuitenkin varasijalla numero 24 (tai jotain sen suuntaista). Just joo, ajattelin ja unohdin samantien koko asian. Kesä meni määräaikaisia töitä tehdessä ja haeskelin vakituista työpaikkaa. Kaikenlaisia pätkätöitä tuli kokeiltua, joka olikin ihan mielenkiintoista, sillä oli todella hauskaa päästä näkemään minkälaisia töitä ja työpaikkoja sitä onkaan. Unohdin koko koulun ja suunnittelin puolison kanssa elämää eteenpäin työnteon kannalta. Mietimme, minne menisimme talvi- ja kesälomilla ja mitä kaikkea hankkisimme, autotallikin pitäisi rakentaa.

Elokuun puolivälissä kotiin tuli kirje, jossa kerrottiin, että minut oli kuin olikin valittu opiskelemaan ja että pikapikaa pitäisi ilmoittaa, otanko paikan vastaan. Aluksi luulin, että tämä on joku vitsi. Opiskelemaan, minäkö? En ollut ollenkaan asennoitunut siihen, että kuitenkin lähtisin opiskelemaan - ihan aikuisten oikeasti. Varsin ankaraa pohdiskelua ja tahtojen taistoa.. puoliso oli sitä mieltä, että ei minulla olisi varaa mennä kouluun. Eikä oikeastaan olisikaan ollut, mutta päätin kuitenkin yrittää. Jos rahat loppuvat, niin pitää sitten miettiä asiaa uudestaan. Eikä se nyt ollenkaan ollut varmaa että edes pärjäisin. Olin ollut työelämässä jo pitkään, eikä yhtäkkinen opiskelun aloittaminen ole helppoa ja kun joudun käymään töissä koko ajan niin paljon kuin mahdollista, niin opiskeluun ei jää paljon aikaa, saatika voimia.

Elokuun lopussa oli pari orientaatiopäivää ja syyskuussa alkoi opiskelu ihan toden teolla. Huikaiseva fiilis, minulla oli nyt uusi titteli: aikuisopiskelija!